Paula Nousiainen

  • Tanssitaiteen kandidaatti, 2023
Paula

Biografia

Paula Nousiaisen taide on sekoitelma tanssia, kuvataidetta, pukusuunnittelua ja pop kulttuuria. Nousiainen määrittelee taiteilijuutensa ja praktiikkansa, tapana tutkia omaa identiteettiään ja suhdetta häntä ympäröivään maailmaan. Työssään Nousiainen pitää nautintoa erityisen tärkeänä.

Nousiainen työskentelee unien, painajaisten, seksuaalisuuden, seksin, alter egojen, identiteettien ja halujen parissa. Hänen työnsä voi olla mitä tahansa lavateoksesta kummalliseen instagram-videoon. Pääasia on, että työssä on voinut humaltua itsestään ja osoittaa rakkautta itselleen mitä suureleisimmin.

 Nousiainen on valmistunut tanssitaiteen kandidaatiksi Teatterikorkeakoulusta (2023), ja on suorittanut myös joitain valinnaisia opintoja Aalto yliopiston pukusuunnittelun linjalla. Ennen tätä, Nousiainen on valmistunut tanssijaksi Ammattikoulu Riveriasta, Outokummusta (2019).

Opinnäyte

Kirjallinen