Linda Hämäläinen

Linda

Syntymävuosi: 1993
Pituus: 167 cm

Biografia

Linda Hämäläinen on näyttelijä ja laulaja Helsingistä.Sukujuuriltaan ja sydämeltään kuitenkin saaristosta.

Linda on esiintynyt lapsesta saakka musisoiden ja tanssien. Hänen lapsuuden toiveammattinsa oli oboisti. Lukiossa Hämäläinen oli mukana Rocky horror show -musikaalissa, jonka myötä hän kiinnostui näyttelemisestä.Linda palaa halusta näytellä monipuo- lisesti teattereissa ja kameran edessä inspiroivissa työryhmissä. Hämäläinen on näytellyt muun musssa Suomen Kansallisteatteris- sa, Lahden Kaupunginteatterissa, Ahaa Teatterissa sekä Samppa- linnan kesäteatterissa.

Ammatillinen unelma

Tahdon tehdä tätä mahtavaa työtä mahdollisimman monipuolisesti täydellä sydämellä, rohkeasti ja uteliaasti. Nauttien ja leikkien.

Erityistaidot

  • laulu
  • tanssi
  • oboen- ja pianonsoitto
  • yleisurheilu

Kielitaito

  • suomi (erinomainen)
  • ruotsi (erinomainen)
  • englanti (hyvä)

Opinnäyte

Taiteellinen

Perjantai on Pahin 2019
Ohjaus: Heikki Sankari
Teksti: Bridget Carpenter (perustuu Mary Rodgersin Freaky Friday -romaaniin)
Musiikki: Tom Kitt
Tuotanto: Samppalinnan Kesäteatteri

Kirjallinen

Kaikkeni teen, että tykkäätte. Miellyttämisestä.

Muu koulutus

Muusikko/laulaja (AMK), Lahden ammattikorkeakoulun musiikki- ja draamainstituutti, musiikkiteatterin koulutusohjelma, 2016

Työnäytteet

Liikunnan ilot 2020
Teksti: Ella Kähärä
Ohjaus: Joel Härkönen
Tuotanto: TeaK & Teatteri Takomo

Improvisoitu näytelmä 2019
Ohjaus: Tiina Pirhonen ja Hannu Risku
Musiikki: Hannu Risku
Tuotanto: TeaK

Musta Saara 2018
Teksti: Pirkko Saisio
Musiikki: Jussi Tuurna
Ohjaus: Laura Jäntti
Tuotanto: Suomen Kansallisteatteri