Elviira Kujala

Elviira

Syntymävuosi: 1991
Pituus: 171 cm

Biografia

Elviira Kujala on turkulaislähtöinen näyttelijä. Ennen opintojaan Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa Kujala opiskeli oikeustiedettä sekä aiemmin myös ammattibalettitanssijaksi. Kujalalla on vahva musiikillinen tausta, ja hän on tehnyt opintoja myös Taideyliopiston musiikkiteatterin opintokokonaisuudessa. Kujala toivoo voivansa työskennellä mahdollisimman monipuolisesti niin elokuva- ja TV-tuotannoissa, teatterissa kuin äänitöiden parissakin. Opintojensa aikana hän on näytellyt mm. Helsingin Kaupunginteatterissa ja Q-teatterissa, sekä ollut mukana YLE:n kuunnelmissa ja ELO:n lyhytelokuvissa. Ensi syksynä hän vierailee pääroolissa Hämeenlinnan Teatterissa Järki ja tunteet -näytelmässä.

Ammatillinen unelma

Unelmoin siitä, että saisin työskennellä inspiroivissa ja kunnianhimoisissa produktioissa ja työyhteisöissä. Lisäksi tahtoisin näytellä sci-fi-elokuvassa, näytellä koiran kanssa, näytellä pahista ja näytellä vieraalla kielellä.

Erityistaidot

  • erinomainen laulutaito (sopraano, laaja ääniala)
  • tanssi (mm. baletti ja nykytanssi)
  • pianonsoitto
  • suomen murteet (erityisesti Turun murre)
  • aksenttien omaksuminen
  • B-ajokortti

Kielitaito

  • englanti (erinomainen)
  • ruotsi (erinomainen)
  • ranska (alkeet)
  • espanja (alkeet)

Opinnäyte

Taiteellinen:

Pienet Ketut, suomennos: Lauri Sipari, ohjaus: Kari Heiskanen, valosuunnittelu: Kari Leppälä, äänisuunnittelu: Eero Niemi, lavastus ja puvut: Elina Kolehmainen, naamiointi: Aino Hyttinen, rooleissa: Rauno Ahonen, Seppo Halttunen, Risto Kaskilahti, Pertti Koivula, Elviira Kujala, Paavo Kääriäinen, Ursula Salo, Sari Siikander ja Linda Zilliacus, ensi-ilta: 3.4.2019, tuotanto:  Helsingin Kaupunginteatteri                 

Kirjallinen:

Olipa kerran näyttelijä. Ammatillisen identiteetin tarkastelua identiteettikertomusten kautta.

Muu koulutus

Oikeusnotaari (kandidaatin tutkinto), Turun yliopisto, 2021
Opintoja Suomen Kansallisoopperan Balettioppilaitoksessa, balettitanssijan ammatillisessa koulutuksessa, 2008-2009

Työnäytteet

Järki ja tunteet 2021
Ohjaus: Satu Rasila
Tuotanto: Hämeenlinnan Teatteri
Rooli: Päärooli

39 askelta 2021
Ohjaus: Mikko Kouki
Tuotanto: Turun Kaupunginteatteri

Sinä päivänä kun Luoja teki isän 2020-2021
Ohjaus: Ona Korpiranta
Tuotanto: Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu & Q-teatteri

Sopimaton (lyhytelokuva) 2019
Ohjaus: Siiri Halko
Tuotanto: Aalto Arts ELO
Rooli: Päärooli

Himo 2017
Ohjaus/koreografia: Hanna Brotherus
Tuotanto: Suomen Kansallisteatteri & Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu