Siim Maaten

/

Biografia

”Mitä kaikkia mahdollisuuksia on tekemiseen?”

Tämä uteliaisuus sykkii Siim Maatenin (Simba) työn ytimessä. Ohjaajana, esiintyjänä ja
pedagogina häntä kiehtoo tekemisen laaja spektri sekä se, miten inhimillinen ja ei-
inhimillinen yhteys sekä esittävän taiteen ekologisuus voivat sulautua toisiinsa. Simban
ote on fyysinen ja dramaturgisesti leikkisä. Se on samalla kutsu yhteisölliseen
työskentelyyn. Taideyliopistosta maisteriksi valmistunut Maaten työskentelee monipuolisesti
kansainvälisellä kentällä. Hän kuuluu STODiin, ja Temeen ja hallitustyönsä kautta
osallistuu alan rakenteiden uudelleentarkasteluun ja rakentamiseen.

Ammatillinen unelma

Unelmoin mahdollisuudesta osallistua esitysten tekemiseen. Halun myös kokeilla tapoja, jotka eivät perustu valmiisiin muotoihin tai hierarkioihin. Haluaisin työskennellä tiloissa, joissa prosessi on yhtä tärkeä kuin lopputulos ja joissa voi epäillä, nauraa ja löytää toisin. Unelmani on taiteellinen työ, joka muovautuu suhteessa maailmaan eikä ole siitä irrallaan.

Erityistaidot ja osaaminen

Ohjaus ja dramaturgia

  • Teatteriohjauksen ja esitysdraamaturgian erityisosaaminen (klassikot, nykydraama, devising-työskentely)
  • Kuunnelmien ja muun audiofiktion dramaturgia ja ohjaus (mm. yhteistyö Yle Draaman kanssa)
  • Generatiivisen tekoälyn käyttö dramaturgisena työkaluna ja digitaalisen dramaturgian kehittämisessä
  • Monitaiteisten ja moniammatillisten produktioiden suunnittelu ja ohjaus (suuri näyttämö, juhlatapahtumat, gala-esitykset)

Taiteellinen tutkimus ja työprosessit

  • Taiteellinen tutkimus / practice-as-research esittävissä taiteissa (ekologia, enemmän‑kuin‑inhimillinen, Itämeri)
  • Ryhmäprosessien ja työpajojen suunnittelu ja fasilitointi (turvallinen työtila, reflektiivinen työskentely, kollektiivinen luova prosessi)
  • Kehollisten ja tietoisuuden muuntuneita tiloja hyödyntävien harjoitteiden suunnittelu (uniryhmä, butō, hypnoosi, shamanistiset menetelmät)

Opetus ja pedagogiikka

  • Opetuskokemus teatterin, matematiikan ja luonnontieteiden opetuksesta (perusaste, taidekorkeakoulu, työpajat)

Kielet ja viestintä

  • Monikielinen työskentely: eesti (äidinkieli), suomi (työkieli), englanti (erinomainen) ja venäjä (perusosaaminen)
  • Pitchaaminen ja taiteellisen osaamisen sanoittaminen eri kohderyhmille (apurahat, residenssit, kumppanit)

Johtaminen ja tuotanto

  • Esittävien taiteiden organisaatioiden ja tuotantojen johtaminen (strateginen ja taiteellis‑tuotannollinen ajattelu)
  • Projektinhallinta, budjetointi ja rahoitushakemusten laatiminen kulttuurialalla

Lasten ja nuorten kanssa työskentely

  • Vahva kokemus lasten ja nuorten kanssa työskentelystä eri-ikäisissä ryhmissä (teatterileirit, koulut, harrastusryhmät)
  • Pedagoginen herkkyys ja kyky kohdata eri tavoin oppivia lapsia ja nuoria luovassa ympäristössä

Kulttuurienvälinen työskentely

  • Kokemus monikulttuurisista ja monikielisistä työryhmistä sekä taiteellisista prosesseista eri kulttuurisissa konteksteissa
  • Taito rakentaa turvallisia ja tasa-arvoisia työtiloja erilaisista taustoista tuleville osallistujille

Kirjoittaminen

  • Näytelmä- ja proosatekstit, esseistiikka, taiteellisen tutkimuksen raportointi

Esiintyminen ja fyysiset taidot

  • Esiintyminen (live, kamera, ääni)
  • Kehollinen työskentely ja lavalla liikkuminen
  • Taistelukoreografia (aseeton, miekat, tuliaseet)
  • Hevosten ja eläinten kanssa työskentely
  • Ajoneuvojen ja veneiden käsittely
  • Sukeltaminen, stuntajo ja varjoliito

Yhteistyö

  • Yhteistyötaidot monialaisten työryhmien kanssa (näyttelijät, muusikot, suunnittelijat, tekninen henkilökunta)

Kielitaito

  • viro (äidinkieli)
  • englanti (erinomainen)
  • suomi (hyvä)
  • venäjä (alkeet)
  • japani (alkeet)
  • thai (alkeet)

Opinnäyte

Taiteellinen

TWO MORE DAYS: The Tempest resummoned by the Baltic Sea, 2025
Ohjaus ja konsepti: Siim Maaten ja Itämeri
Teksti: William Shakespeare, Itämeri ja työryhmä
Tuotanto: Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu

Kirjallinen

Two More Days: Co-directing The Tempest with the Baltic Sea as Artistic Research

Muu koulutus

Esittävien taiteiden johtamisen opintoja, Uniarts Helsinki Avoin yliopisto, 2024

Diploma of Professional Higher Education in Theatre Studies (specialisation: Theatre Director), University of Tartu Viljandi Culture Academy, 2013

Bachelor of Education in Educational Sciences (Mathematics and Sciences), University of Tartu, 2008

Työnäytteet

Conferment Gala 2024: harvest – hetki – överflöd, 2024
Dramaturgi: Angelica Begazo
Tuotanto: Taideyliopisto
Oma tehtävä: gaalaohjaaja ja esitysdramaturgi. Ohjasin ja rakensin kokonaisuuden yhdessä työryhmän kanssa Musiikkitalon isolle näyttämölle osaksi Taiteen juhlaa Taideyliopiston promootioviikonloppuna.

LOST – killing children and I don’t know how to stop, 2023
Kollektiivinen tekstityöskentely
Tuotanto: Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu
Oma tehtävä: ohjaaja, koreografi

Siin me oleme – Tõde ja õigus (Here We Are – Truth and Justice), 2019
Työryhmä: Aidi Vallik, A. H. Tammsaare, Juhan Smuul
Tuotanto: Lutsu Teater (EST)
Oma tehtävä: ohjaaja, äänisuunnitelija